Studio

Guilty Designers Club on helsinkiläinen luova toimisto. Keskitymme ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään suunnitteluun.

Pauliina Vuorinen ja Hanna Kahranaho istuvat työpöydän ääressä.

Meistä

Meitä ajaa eteenpäin halu tehdä töitä paremman maailman puolesta.

Guilty Designers Clubin perustivat vuonna 2022 graafiset suunnittelijat Pauliina Vuorinen ja Hanna Kahranaho. Olemme tehneet yhteistyötä yli viiden vuoden ajan. Vuosien varrella jaetut arvopohdinnat ja herääminen ympäristön ja yhteiskunnan epäkohtiin johtivat lopulta yhteisen toimiston perustamiseen. Se mahdollistaa meille työn tekemisen arvojemme mukaisesti.

Graafisella suunnittelulla on oleellinen rooli ylikulutusongelmassa. Vetoavan näköisiksi suunnitellut mainokset ja brändit houkuttelevat ihmisiä ostamaan tarpeetonta tavaraa ja tavoittelemaan ympäristöä kuormittavaa elämäntapaa.

Emme itsekään ole suunnittelijoina syyttömiä. Syyllisyydentunnosta syntyi tahto toimia paremmin ja lopulta myös toimistomme nimi. Opettelemme jatkuvasti kestävämpiä tapoja hyödyntää osaamistamme ja auttaa asiakkaitamme vastuullisuuspolulla. Pidämme katseet tulevassa ja ajatukset ratkaisuissa!

Pauliina Vuorinen

Designer, Co-Founder

Pauliina on työskennellyt vajaan kymmenen vuoden ajan graafisena suunnittelijana ja AD:na, niin freelancerina kuin eri aikakausmedioissa (mm. Demi ja Trendi). Lisäksi hänellä on parin vuoden työkokemus laajemmin viestinnän suunnittelusta ja sisällöntuotannosta Suomen Lukiolaisten Liitossa. Vapaa-ajalla Pauliina on opiskellut kriittistä ja ekologista suunnittelua.

Vahvuudet: brändi-identiteetit, typografia, web design, sosiaalinen media, nuoret kohderyhmänä

Hanna Kahranaho

Designer, Co-Founder

Hanna on työskennellyt noin 15 vuotta graafisena suunnittelijana ja AD:na eri medioissa (mm. Suomen Luonto, Trendi, Demi, Mondo, Design Stories by Finnish Design Shop) ja vastannut useista palkituista lehtiuudistuksista. Lisäksi hänellä on kokemusta oman alan opettamisesta sekä tuomaroimisesta Grafian Vuoden Huiput -kilpailussa.

Vahvuudet: brändi-identiteetit, konseptiuudistukset, editorial design, logomuotoilu, kuvasuunnittelu

Arvot

Työtämme ohjaavat arvot:

1.

Vastuullisuus

Työskentelemme sellaisten organisaatioiden kanssa, jotka tavalla tai toisella pyrkivät toimimaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmän yhteiskunnan puolesta. Huomioimme kestävyyden myös suunnitteluprosesseissamme sekä tuotannossa.

2.

Normien haastaminen

Perinteille on paikkansa, mutta ahtaat normit ja tunkkaiset toimintatavat vaativat ravistelua. Tarkastelemme kriittisesti ja haastamme tarvittaessa, oli kyse sitten graafisen suunnittelun prosesseista tai yksittäisistä kuvavalinnoista.

3.

Vinkeys

Teemme luovaa työtä kunnianhimoisesti, mutta emme ota itseämme liian vakavasti. Luovuus vaatii kokeilunhalua ja leikkimieltä. Toivomme myös asiakkailtamme rohkeutta ja avointa mieltä, sillä vapautunut prosessi on osa onnistunutta lopputulosta.

Palvelut

Olemme parhaimmillamme, kun teemme luovaa työtä kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti.

Työmme alkaa tyypillisesti brändin tai konseptin rakentamisella ja jatkuu siitä tarvittaviin sovelluksiin. Työskentelemme aina strategian ja selkeiden tavoitteiden pohjalta.

Asiantuntemuksemme on terävimmillään visuaalisissa konsepteissa ja uudistuksissa, mutta yksityiskohdat ovat meille yhtä tärkeitä kuin kokonaisuus. Osaamisemme ulottuu niin digitaalisiin kanaviin kuin perinteiseen printtiin.

Tarjoamme:

Brändityöt
Brändi-identiteetit
Visuaaliset ilmeet
Visuaaliset konseptit
Graafisen suunnittelun
Art Directionin
Verkkosivut
Julkaisusuunnittelun
Pakkaussuunnittelun
Kuvasuunnittelun
Kuvausjärjestelyt
Somekonseptit

Yhteistyökumppaneidemme avulla saat meiltä myös:

Valokuvat
Kuvitukset
Videot ja animoinnit
Copywritingin
Sisällöntuotannon
Viestintäkonseptit

Asiakkaat

Etsimme asiakkaita, jotka edustavat tai työskentelevät seuraavien aiheiden parissa:

Kestävä kehitys
Ilmastonmuutos
Luonto ja ympäristö
Eläinten oikeudet
Taide ja kulttuuri
Tiede ja koulutus
Hyvinvointi
Yhdenvertaisuus
Oikeudenmukaisuus
Vähemmistöt
Feminismi
Antirasismi

Olemme kuitenkin innostuneita työskentelemään kaikkien tahojen kanssa, jotka pyrkivät jollain tavalla vaikuttamaan positiivisesti yhteiskuntaan. Ei haittaa, vaikka olisit vastuullisuuspolkusi alkuvaiheilla, kunhan olet motivoitunut oppimaan ja etenemään yhdessä kanssamme!

Työtämme ohjaavat arvot:

1.

Vastuullisuus

Työskentelemme sellaisten organisaatioiden kanssa, jotka tavalla tai toisella pyrkivät toimimaan ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämmän yhteiskunnan puolesta.

2.

Normien haastaminen

Perinteille on paikkansa, mutta ahtaat normit ja tunkkaiset toimintatavat vaativat ravistelua. Tarkastelemme kriittisesti ja haastamme tarvittaessa, oli kyse sitten graafisen suunnittelun prosesseista tai yksittäisistä kuvavalinnoista.

3.

Vinkeys

Teemme luovaa työtä kunnianhimoisesti, mutta emme ota itseämme liian vakavasti. Luovuus vaatii kokeilunhalua ja leikkimieltä. Toivomme myös asiakkailtamme rohkeutta, sillä vapautunut prosessi näkyy lopputuloksessa.

Pauliina Vuorinen ja Hanna Kahranaho istuvat työpöydän ääressä.

Tarina

Guilty Designers Clubin perustivat vuonna 2022 graafiset suunnittelijat Pauliina Vuorinen ja Hanna Kahranaho. Olemme tehneet yhteistyötä yli viiden vuoden ajan. Vuosien varrella jaetut arvopohdinnat ja herääminen ympäristön ja yhteiskunnan epäkohtiin johtivat lopulta yhteisen toimiston perustamiseen.

Graafisella suunnittelulla on oleellinen rooli ylikulutusongelmassa. Emme itsekään ole suunnittelijoina syyttömiä. Haluamme oppia ja

Meitä ajaa eteenpäin halu muuttaa maailmaa osaltamme edes hieman parempaan suuntaan.

Palvelut

Olemme parhaimmillamme, kun teemme luovaa työtä kokonaisvaltaisesti ja laaja-alaisesti. Työmme alkaa yleensä aina brändin rakentamisella ja jatkuu siitä tarvittaviin sovelluksiin. Asiantuntemuksemme on terävimmillään visuaalisissa konsepteissa ja uudistuksissa. Työskentelemme aina strategian ja selkeiden tavoitteiden pohjalta.

Tarjoamme:

Brändityöt
Brändi-identiteetit
Visuaaliset ilmeet
Visuaaliset konseptit
Graafisen suunnittelun
Art Directionin
Verkkosivut
Julkaisusuunnittelun
Pakkaussuunnittelun
Kuvakonseptit
Kuvausjärjestelyt
Somekonseptit

Yhteistyökumppaneidemme avulla saat meiltä myös:

Valokuvat
Kuvitukset
Videot ja animoinnit
Copywritingin
Sisällöntuotannon
Viestintäkonseptit

Asiakkaat

Etsimme asiakkaita, jotka edustavat tai työskentelevät seuraavien aiheiden parissa:

Kestävä kehitys
Luonto ja ympäristö
Eläinten oikeudet
Taide ja kulttuuri
Tiede ja koulutus
Yhdenvertaisuus
Oikeudenmukaisuus
Vähemmistöt
Feminismi
Antirasismi

Olemme kuitenkin innostuneita työskentelemään kaikkien tahojen kanssa, jotka pyrkivät jollain tavalla vaikuttamaan positiivisesti yhteiskuntaan. Ei haittaa, vaikka olisit vastuullisuuspolkusi alkuvaiheilla, kunhan olet motivoitunut oppimaan ja etenemään yhdessä kanssamme!